Juhannuksen jälkeen Paperharjun tiellä poikkeusjärjestelyjä.

Liikennejärjestelyt muuttuvat Paperharjuntien alueella työmaan ajaksi

Ensimmäiset muutokset voimaan 25.6. Työ ja muutokset etenevät vaiheittain.

Paperharjuntie vaihe 2:n rakentamisen vuoksi liikennejärjestelyt muuttuvat Paperharjuntien alueella työmaan ajaksi. Työmaa käsittää Paperharjuntien välillä Piisaminkatu-Nuijasuonkatu, ja se valmistuu 11/2019 aikana.

Ensimmäisessä vaiheessa ajoneuvoliikenteeltä suljetaan Paperharjuntien osuus välillä Piisaminkatu-Puroniityntie. Liikennejärjestelyjen muutos tapahtuu tiistaina 25.6.2019 klo 6-7. Paperharjuntien muita tieosuuksia suljetaan ajoneuvoliikenteeltä vaiheittain työmaan edetessä.

Kevyenliikenteenväylä kulkee työmaan ajan Paperharjuntien laidassa aidatulla alueella. Urakoitsija toivoo alueella liikkujilta varovaisuutta työkoneiden läheisyydessä. Myös linja-autoreitteihin ja pysäkkien paikkoihin on luvassa muutoksia. Muutokset käyvät ilmi alla olevasta liitekartasta.

Vesijohtojen saneerauksesta johtuvista vesikatkoista ilmoitetaan erikseen.

 

Työmaan liikennejärjestelyistä  ja aikatauluista vastaa Koneurakointi Ovaska Oy. (Vastaavaan työnjohtaja Tuomo Niskanen p. 050 373 2499, tuomo.niskanen@koneovaska.fi)

 

Lisätietoja alueurakasta:

Rakennuttaja Henry Tapiola, 05 235 2827, henry.tapiola@ mitra.fi