Paperharjuntie remontissa
Kuvaaja 
Heikki Laine
Paperharjuntie remontissa

Paperharjuntie aukeaa - poikkeavan reitin osuus lyhenee

Paperharjuntie aukeaa liikenteelle tänään 19.10. iltapäivällä. Poikkeusreitti on nyt siirtynyt Karhukoirankadulle. Linja-autot kulkevat yhä tähänastista kiertoreittiä.

Levennystöiden takia syyskuun alusta lähtien osittain suljettuna ollut Paperharjuntie avautuu nyt liikenteelle, mutta työt ja liikenteen poikkeusjärjestelyt jatkuvat.

- Työmaan kohta on ollut koko ajan auki kevyelle liikenteelle, mutta nyt myös autot pääsevät läpi. Tie suljetaan edelleen toisinaan työn sitä vaatiessa, mutta se aukaistaan aina työpäivän päätteeksi, kertoo rakennuttaja Henry Tapiola Mitralta.

- Paperharjuntien Mäyränkadun ja Piisaminkadun välinen osuus on puolestaan nyt suljettu. Sillä pätkällä kulku ohjataan Karhukoirankadun kautta.

Koko työmaa valmistuu marraskuun loppuun mennessä. Silloin myös linja-autoliikenne palaa takaisin Paperharjuntielle.

- Tielle ja rakennettavaan liikenneympyrään tehdään tässä vaiheessa pohja-asvaltti. Pinta-asvaltointikin tehdään, jos sää sallii, mutta se saattaa kelien viiletessä jäädä kevääseen.

Lisätietoja rakenuttaja Henry Tapiola, Mitra, p. 05 235 2827